25. toukokuuta 2014

Onnellinen!


Moikka, täällä kirjottelee super onnellinen ja tyytyväinen reenari! :)

Eilen oltiin siis Forssan poniraveissa, aamulla startattiin 8 jälkeen auto kohti Forssaa ponit kyydissä! Radalla Touho taas elementissään kun täyty jokaselle kaverille huuttaa ja katoksessa riekkua että meinas jo hermo mennä, siinä ell ootellessa kävelyteltiin molempia pitkän matkan jälkeen ja lopulta kun Touho saatiin tunnistettua ja mitattua hieman huvitti kun kantakirjauksesta kutistunu 5cm ja nyt virallinen mitta on 121cm mutta orithan onkin paljon ryhdikkäämpiä kun nuo ruunanretaleet. ;)

Alotetaan nyt Touhosta kun sen lähtö ensin oli. Tuntia ennen kävin lämmittämässä n. 3 kierrosta, Touho oli aivan jäätävän hyvän tuntunen, itekseen meni reippaasti ja korvat vaa pyöri, en nähny ees tarpeekseni himmailla kun aattelin että menkööt ku ny menee turhaa tätä on himmailla, katoksella käytiin seisomassa ja Maxinkin kävin siinä välissä lämmittämässä mutta siihen palataan kohta ja sen jälkeen taas Touhon kyytiin ja radalle, ensimmäisellä ei päästy matkaan mutta toisella siitä 4 radalta ampastiin keulaan ja kateltiin vaa että kukaan ei pääse yllättämään, vähän turhan reippaasti jouduttiin ite startissa ajamaan kun vauhdin hidastuessa tuntu että Touho alkaa kävelemään mutta maaliviiva ylitettiin ensimmäisenä hallittuun tyyliin ja ennätyskirjataan lukemiin 2.31,3 ilman laukkaa! :) JEE GO TUHO <3
(c) Heidi Torsti

(c) Heidi Torsti


Sitten Masi! Ekan lämpän jälkeen oli vähä sellanen näh et onks tää ny millanen olo, kopsinta jatku jonkun verran ja kärkipainollisten kenkien takia kopsinta oli kilinää.. No kengät pysy jalassa, onneks ja päästiin takasin katokselle, Maxi sai seistä sielä sen aikaa kun Touho oli startissa ja vaihdettiin raymondi maxille. Toiseen lämppään pistettiin jo sekki kiinni ja pyysin Tomin kattomaan että meneekö se ravia, kilinäkin laantui rytmin löytyessä mutta ainakun rytmi hukku kilinä alkoi.. murr.. Kierroksen jälkeen ajoin varikolle ja kävelytin siinä niin kauan kunnes mentiin esittelyyn, Maxinhan oli numero 1 joten mentiin viimeisenä ja tuntui että jäädään jo siinä porukassa mutta pätkän kun ajoin lähti Maxi menemään tosi hyvin, voltista päästiin sitten heti matkaan ja olin toivonut ajavani Oliver II selässä mutta yllättäen oltiinkin keulassa, mitä just tapahtu?! Maxi paino menemään hullun lailla mutta kun huomasi että kaverit jäi alko himmailu ja pelleily ja laukkailu.. Kunnes etusuoralla tuli Flipper Aria ohi jonka perään Maxi lähti taas menemään, laukkoja matkan aikana tuli kieltämättä.. Mutta viimesessä kurvissa kun Hietarannan Saga tuli rinnalle lähti Maxi taas uuteen kiriin ja oikeesti yritti kaikkensa, loppusuoraa mentiin kolme rinnan kunnes Masi hyppäs, just ennen maalia ja se oli se ratkaseva laukka, vaikka en sitä siinä kohtaa ajatellu mutta loistava 4 Masi olis ollu ja aikakin olis ollut jtn ennätyksen pintaan, oon niin onnellinen ja tyytyväinen tohon poniin että ei sanat ees riitä, mua ei haittaa pätkääkään tällä hetkellä että taulussa on 4 hylkyä ja  yksi 4 sija, Maxin kaikkien vaikeuksien jälkeen se tekee tollasen suoritksen nii oon niin tyytyväinen siihen, tästä ei oo kun suunta ylöspäin ja molemmat ponit jatkavat Vermon poniraveissa 7.6 !! :)

Päästetään Touho puikkoihin ens kerralla kertomaan meillä olosta! ;)

Herkut ennen kaikkea startin jälkeen, ei sovi koskaan unohtaa! ;)

21. toukokuuta 2014

Forssa 24.5!!

Heipparallaa!

miten nää päivät menee nii nopeesti?!  ei muka enää aikaa istua koneella, okei no tallissa menee nykyää nii kauan ku ollaan tehty laitumia ja kaikkee muuta extra juttuja! :)

Touho reenaa tosi hyvin ja hyvillä mielin lähetään Forssaan lauantaina koittaa, Maxinkin ihan ok, kun vaa kengät pysyis jalassa. Kengityskin muuttunu suht radikaalisti että hokkipopot eestä on kadotettu ja tilalle pistettiin ravikenkä johon hitsattiin kärjelle lisä paino, takana vielä pysyy hokit mutta kokeillaan nyt näin. :)

Eilen kyllä meinas mennä ihan hermo.. Klippasin Maxin joo kaikki kengät on jalassa, vein laitumelle hain n 20min päästä sisälle no toinen etukenkä tipotiessään, eihän Tomi ollut kun hitsannut kaksiin kenkiin ni pakko oli löytyy ku ainoat jalassa.. Löyty lopulta kun sitä laitumelta haettiin, no päästiin lenkille ja Maxi veti kilarit ku Touho ja Julia meni eellä ni lensi sitte toinen etukenkä.. Se onneks löyty helpommin ku näin mihin lensi, mutta tolla ponilla ei oo ikinä ollu noin huonossa kunnossa kaviot.. Nyt saa Biomaxin lisäksi kuurin Hoowmakeria vaikka onkin kallista ainetta niin ei tästä tuu mitään jos ei pysty ees ajamaan kunnolla ku saa puolet lenkistä kävelyttää ilman jotain kenkää.. :D

Mutta nytt Forssan listat! Tavotteet on Maxin kohalla tosi matalat, kunhan päästäis ravilla maaliin ja meitä ei hylättäis ja Touholla kyllä samat mutta toivottan että vähän menestystäkin tulis! :)

3. ponilähtö B-Ponit tasoitusajo 1640 m p. 2.42.0 + 20 m/ 2,0 s P. 120 e. (120-60-36-24-12-12)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Allgunnens Erna / Verna Sankari 1640: 1 0 €
2 Golden Fighter / Tytti Salminen 1640: 2 0 €
3 Ai.Ka. Emeliina / Sini Petjoi 1640: 3 m3.14,4aly 3.04,8ly 55 €
4 Gemstone Aria 36 RUSS / Suvi Saarinen 1640: 4 0 €
5 Fina Flickan / Ida Satamo 1680: 1 2.36,6ake 2.39,8ke 264 €
6 Nummen Herbert / Riia Myllymäki 1720: 1 2.56,3ake 2.34,3ke 80 €
7 Urgute 35 RUSS / Iina Tammelin 1760: 1 2.41,1ake 2.31,5ke 204 €

6. ponilähtö A-Ponit tasoitusajo 1640 m p. 2.27.0 + 20 m/ 1,7 s P. 120 e. (120-60-36-24-12-12)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Golden Max / Suvi Saarinen 1640: 1 2.42,3aly 2.28,9ke 1 840 €
2 Oliver II / Viivi Mattinen 1640: 2 2.29,3aly 2.29,9ke 3 094 €
3 Kastanjegårdens Mitzy / Roosa Lindholm 1660: 1 2.35,3aly 2.25,3ke 2 666 €
4 Hietarannan Saga / Anni Hämäläinen 1660: 2 2.21,9ake 2.25,6ly 1 654 €
5 Maxette / Aleksandra Isoviita 1660: 3 2.26,9ke 1 163 €
6 Flipper Aria / Iina Vuori 1680: 1 2.21,0aly 2.23,9ke 1 177 €
7 Bouncing Betty 1052 SH / Nita Hintikka 1720: 1 2.19,0ake 2.20,2ke 4 161 €
8 Kallelan Ruusu / Eveliina Laurila 1760: 1 2.18,2ake 2.18,1ke 2 276 €



Julia



12. toukokuuta 2014

kevät maxin silmin!

Maxi tääl moi!

Nyt on kyllä mun aika kertoo ihan ite mitä tää kevät on pitäny sisällään!

Maaliskuun alussa tuli peitsi startteja.. Kura ei oo mun juttu ja muutenkin ei vaan ravi pyöriny, no Suvi varas ajan klinikalle ja sielä sitte juostiin kun se ell taivutteli ja piikitti ja saatiin uusia reeni vinkkejä. Suvi otti ne sitten heti käyttöön mutta vääränlaisten ohjien johdosta ne hankas mun kainalot auki joten tästä reenaus tavasta luovuttiin sillä meno alko maistumaan aivan eri tavalla. Olihan me myös muutettu Kouvolaan, yhtään en taas tiiä kauanko täällä ollaan ku me ollaan ennenki täällä oltu ja palattu kotiin. Kauheen kivoja kavereita täällä on! Julia, lämpönen tamma on tällä hetkellä mun tarhakaverina koska naapuriin siis mun viereiseen karsinaan synty varsa kuulemma Viljo nimeltään tossa viikko sitten joten Tara Viljon äiti ei enää oo meijän kanssa, ihan hyvä koska se kauheesti juoksutti mua mut onneks Julli piti mun puolia ja nyt tullaan nii hyvin juttuu et saan syödä Jullinkin heiniä koska se saa kolme kertaa yhtä paljo ku mä, hei pitäähän ny naisten linjoja ajatella! ;)

Tulihan talliin myös Touho, en vaa tykkää siitä yhtään ku se käy mun kimppuun ainakun Suvi on pistänyt sen muns kanssa samaan tarhaan ni toivottavasti se on ny tajunnu et me ei tulla juttuun! Mä en jaksa tota Touhoa!

Hiitilläki ollaan käyty kauheen ahkeraan, ekaks Tomi ajeli mulla mut Suvi ei tainnu olla ihan tyytyväinen ja se on sen jälkeen ajanu ite ja viime hiitin jälkeen sain kehuja kauheesti ja ny oon kuullu sellasta että kaks hiittiä ja sen jälkee ois Forssan poniravit, pitääkö jo stressata?! Ehkä mä en iha vielä ettei se startti mee ihan pipariks, apua Suvii taitaa jo jännittää!!

Mut ruokaki muuten muutettiin ku ylimäärästä energiaa kerty aivan liikaa tosta Criollon Fullista joten nykyää saan vaa kivennäistä ja animixia! Mahaakin on tullut mutta mitäs pienestä, parin viikon päästä jos päästäis jo laitumelle ni tykkäisin ihan sikana!

En nyt kauheesti keksi muuta ku tässä aikalailla tiivistettynä mitä on tapahtunu tänä keväänä ja Suvilta sellanen toive että postuastoiveita sais esittää! Mitäs teillä lukijat ois mielessä? Kauan kaipailemanne videopostauskin ehkä ois jo saatavilla jossain vaiheessa! :)


Viljon pari kuvaa ja viime kesän fiilistelyt! 
Palaamisiin vai päästettäiskö Touho vai Suvi puikkoihin ens kerralla? :p

4. toukokuuta 2014

pakkolomaa ja reeniä!

Hellurei!

otsikko kuulostaa vallanmainiolta mutta parempaa en nyt keksiny.. No toisaalta kertoo lyhyesti meijän viikosta taino kahesta viikosta.. :D

Touho ollut ponihiittien jälkeen pakkolomalla ku uus mahavyö hankas kainalot auki yllätys yllätys et meil käy näin ja oli sit niin kipeet et koko poni ei ees kunnolla kävelly, no rasvailtiin ja hoidettiin ja hyvin ne sitte parani ja mahavyö vaihtu vanhaan! Nyt on Touho ollut jo muutaman kerran taas valjaissa ja kengitetty kesäkenkään ja palataan normaaliin reeniin taas koska silmällä pidetään 24.5 olevia Forssan poniraveja! ;) Vaikka oonhan mä jo päättäny että ne sielä starttaa mutta aina voi tapahtua vaikka ja mitä ja koskaa se ei voi olla varmaa ennenku se lähtö on lähteny että siinä juostaan!

Maxi on reenannu tosi hyvin ja oon oikeesti tosi ylpee siitä! Koko poni on muuttunut viimesen parin viikon aikana taas samaks vanhaks Masiks joka löntystelee ja jota saa oikeesti käskeä että menee eteepäin. Koko alku vuoden sielä kyydissä on saanu kielikeskellä suuta hiiren hiljaa istuu ja toivoo että menis ravia ja nyt on muutos tapahtunu että se on oikeesti rauhottunu! Ehkä tähän on monta vaikuttavaa tekijää mutta nyt perjantaisen hiitin jälkee vaikka ei vauhdit ennätystä ollutkaan oon oikeesti niin super tyytyväinen etten hetkeen oo ees näin tyytyväinen maxiin ollu :) jes vihdoin! vieläku toi rauhallisuus jäis sitten starttiinkin ja mentäis Forssassa ravia ja saatais rahaa. :)

Tän suurempaa ei tällä hetkellä oo tapahtunu! Touho sais kyllä vaihtaa jo kokonaan kesäkarvan alkaa ärsyttää kun joka paikka aina ihan karvassa vaikka sitä joka päivä hangataan että lähtis mahdollisimman paljon!

Ja asia joka on mua viime talvesta asti oikeesti häirinny on se että ihminen jota ei voi laskea läheisempiin ystäviin eikä ny suoraan sanottuna kavereihin vaikka moikataan kun nähään tms  tulee sanomaan Maxista että se on laiha. Joo onhan se talvella hoikassa kunnossa mutta pitäis omana tietonaan tuonkin asian. Koska ikinä et voi toisen ponista tietää syökö se kunnolla tai mitään muutakaan.. No nyt on ainakin Maxi kerännyt massaan ja kukaan ei voi tulla sanomaan kummastakaan ponista että ois laihoja, molemmat alkaa olemaan enemmän kohta jo paksuja! Ärsyttää tollaset ihmiset yli kaiken.. Jokanen tekee tyylillää. :)