30. maaliskuuta 2014

Uudistusta !

Heippa!

Kaivoin blogin horroksesta esiin, onhan se ollut piilossa jo kohta lähes kolme kuukautta!

Muutoksia on meillä tapahtunut valtavasti tässä ajassa. Muutettiin Kouvolaan, uusi poni tuli talliin, Maxin kanssa on käyty klinikalla hoitamassa jalkoja ja siinä ne suurimmat asiat varmasti olivatkin!

Aloitetaan Maxista sillä onhan herra vieläkin blogin päätähti vaikka talliin tulikin uutta vahvistusta. Maxin kanssa haettiin Vermosta kaks hylkyä peitsistä no en suoraa myönnä ett ois oikeesti peitsannu niin paljon mutta ehkä se sitten peitsas. Tolla on muutenkin hieman peitsiin taipuva ravi ja kun kengitys ja rata ei ollut sopiva on herran meneminen näyttänyt tuomarien silmiin peitsiltä. Vaikka jaloissa oli klinikalla sanomista ja niitä hoidettiin, oli myös muualla sanomista ja ell näki jo viime vuoden Porin voitto startista että mistä hoidetaan. Mutta tällä hetkellä ollaan parempaan päin menossa ja reeniä jatkettu avain normaalisti ja näillä näkymin käydään kokeilemassa ponihiiteillä ja sen jälkeen pistetään sormi toukokuun sarjoille. :)

Tosiaan sain töitä Valkealasta Leipomo J.Martinista, vaikka koulua vielä pari kk jäljellä ei se tarkoita että tarvis penkkiä sielä kuluttaa vaan töitä töitä ja töitä tällä hetkellä paperit käteen toukokuussa ja sen jälkeen sopparikirjotettu elokuun loppuun asti joten täälä ollaan vielä ainakin niin kauan. :)

22.3.2014 Tuli uusin vahvistus talliin! Herra Gemstone Aria alias Touho!  Oikein mukavan olonen tapaus ja mieluisa reenattava, ja te ht.nettiläiset jotka kuvittelette että oisin ostanu Touhon ei en ostanu, Touho tuli mulle ylläpitoon ja starttiin se on tarkotus tuoda kesän aikana kunhan saadaan kaikki kuntoon! :)

Tälläinen paluu meijän juttuihin, eiköhän bloggaaminen jatku nyt normaalisti taas kun herättelin tän täältä henkiin. Valitettavasti vanhoja tekstejä aijon poistaa jonkun verran mutta eiköhän uudet korvaa nekin jutut! :)